Vaniljalla ja sitruunalla maustettu omenapiiras

9/21/2012


Syksyn sadonkorjuun antimista nauttiminen ei olisi täydellistä ilman kotimaisista omenoista tehtyä piirakkaa. Tämän maalaistyylisen piiraan valmistuksessa on käsintekemisen tuntua ja se sopii hyvin juhlistamaan vaikkapa elonkorjuujuhlia. Taikina maustetaan sitruunalla ja se paistetaan suoraan uunipellillä ilman vuokaa. Omenatäytettä maustavat voi ja hunaja sekä timjami ja vanilja.

Valmistus kannattaa aloittaa taikinasta.

100 g voita
3 dl vehnäjauhoja (käytin durumjauhoja)
2 rkl sokeria
1 rkl sitruunamehua
1 - 2 rkl vettä
1 luomusitruunan raastettu kuori
ripaus suolaa

Raasta sitruunan kuori hyvin hienoksi. Sekoita jauhot, pieni hyppysellinen suolaa, sokeri ja sitruunankuori keskenään. Nypi kuutioitu kylmä voi nopeasti jauhoseokseen kunnes seos on melko tasaista murua. Lisää ensin ruokalusikallinen sitruunamehua ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Lisää vettä tarpeen mukaan ja sekoita uudelleen tasaiseksi. Taputtele taikinasta pyöreähkö paksu levy ja laita se kelmuun käärittynä jääkaappiin odottamaan.

Taikinan voi tehdä myös tehosekoittimella tai muulla keittiövempeleellä, mutta se valmistuu helposti käsinkin. Taikinan vetäytyessä ehtii valmistaa täytteen.

muutama omena (viipaleita noin 300 - 350 g)
½ vaniljatanko
vajaa 50 g voita
noin ½ dl hunajaa (säädä omenoiden happamuuden ja oman maun mukaan)
hyppysellinen tuoretta timjamia

Pese omenat ja viipaloi tai kuutioi ne haluamallasi tavalla. Sulata voi pannulla, lisää hunaja sekä vaniljatanko ja -siemenet. Anna kiehua hiljalleen kunnes seos sakenee siirappimaiseksi. Lisää viipaloidut omenat sekä timjamia ja sekoita hyvin. Ota pannu pois levyltä ja jätä seos jäähtymään. Tarkista maku kohdalleen. Poista lopuksi vaniljatanko.

Taputtele tai kaulitse taikinasta ohut noin 30 cm leveä ympyrä kahden leivinpaperin välissä. Käytä tarvittaessa hiukan jauhoja apuna. Nosta tai asettele omenaseos keskelle taikinalevyä. Jätä noin 5 cm reunukset, jotka taitetaan vapaamuotoisesti omenoiden päälle. Valuta lopuksi hiukan hunajasiirappia omenoiden päälle. Osa siirapista kannattaa jättää kastikkeeksi.

Jos taikina tuntuu kovin pehmeältä, sen voi laittaa vartiksi jääkaappiin ennen paistoa. Voitele piirakan reunat ennen paistoa kevyesti hunajasiirapilla ja ripotella päälle hiukan sokeria.

Paista 200 asteessa 20 - 30 minuuttia tai kunnes piiras on kypsä ja kauniin värinen. Valuta pinnalle hunajasiirappia ja anna piirakan vetäytyä ennen tarjoamista.


Hauskaa viikonloppua!

You Might Also Like

18 kommenttia

  1. Ah, kyllä: omena ja vanilja. Ja tämä tapa tehdä piirakkaa rustiikisti! Samanhenkinen luumupiirakkasi muuten kirvoitti aikanaan multa ekat kommentit ja sai napsauttamaan seuraamiset päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinhän se taisi olla! Mukavaa kun jaksat edelleen seurailla. Ja hauskat viikonloput Kivistöön!

      Poista
  2. Onpa jotenkin kekseliäällä tavalla erilainen omenapiirakka, tätä on pakko testata! Mausteet varmasti sopivat piirakkaan kuin nenä päähän! Erityisen ihana tuo kuva, missä käsi liikkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuossa on vähän yhdistetty tarte tatin- juttuja ja perinteistä piirakkaa molempia..

      Poista
  3. Erikoisen ihanan näköinen omenatorttu!

    VastaaPoista
  4. Hmmm... kaikkea löytyy kaapista... pitäisiköhän pitää leipomuspäivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppupiirakka on ihan hyvä alku viikonlopun viettoon!

      Poista
  5. Tuollaista omenapiirakkaa ja pala vaniljajäätelöä. Kyllä maistuis!

    VastaaPoista
  6. Tuollainen galette on täälläkin ollut suunnitteilla. Tunnen jo tuoksun nenässäni, kun katson näitä ihania kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan galette uuniin niin tuoksuu pian sielläkin!

      Poista
  7. Kauniilla tavalla krouvi omppupiirakka, ja varmasti hyvä. Tosiaan enemmän galette kuin piirakka, olen Jonnan kanssa samaa mieltä.

    VastaaPoista
  8. Tuollainen on yksi suosikkiomppupiiraistani. Sitruunaa ei ole taikinaan käyttänyt, pitää muistaa kokeilla seuraavan piirakan yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo se sitruuna pientä raikkautta ja vivahdetta taikinaan. Kaneliakin olen joskus laittanut vastaavaan torttuun.

      Poista
  9. Ihanan rustiikki piirakka, tämän näköisiä ei tulekaan vastaan joka lehden sivuilla! Ja vaniljaa kun lisää niin ei voi tulla kuin hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kun lisää vielä vaniljajäätelöä niin siinäpä se!

      Poista
  10. Uuh, oiskohan Siwa vielä auki :) Että sais omppuja! Kuka kieltää yöllä leipomasta, varsinkin kun ohje on näin houkutteleva??? Taitaa kuitenkin luontainen laiskuuteni tulla väliin ja siirtää leivonnan toiseen päivään. Tätä täytyy tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Siwa on kiinni, pitää mennä omenavarkaisiin... sehän onnistuu hyvin öisin, ja miksei leivonta myös!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.