Pienet possuvartaat

5/16/2013



Porsaan kassleri toimii vartaissa mainiosti. Se kypsyy nopeasti eikä kuivahda kovin helposti. Liha on mureaa ja maukasta ja usein vielä edullistakin. Lähiruokaa takuuvarmasti, kun possutila on omassa maakunnassa.

Marinadissa on vahvoja makuja sinapista balsamiviinietikkaan, mutta voimakkaana yrttinä timjami sopii hyvin tuomaan oman hienon, metsäisen vivahteensa.

pieniä tapasvartaita 10 kpl tai 2 - 4 isompaa

n. 500 g pala viljaporsaan kassleria (niskaa)

marinadi
2 valkosipulin kynttä hienona silppuna
2 rkl kokojyväsinappia (dijon)
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl timjamia
suolaa ja pippuria

Putsaa lihasta pahimmat kalvot ja rustot pois. Leikkaa lihasta noin pari senttiä suuntaansa olevia paloja.
Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää lihat.

Sekoita hyvin ja laita jääkaappiin maustumaan pariksi tunniksi. Ota lihat ajoissa huoneenlämpöön ennen kypsentämistä.

Pujota lihat vartaisiin ja grillaa tai paista kypsiksi. Vartaat kypsyvät noin kymmenessä minuutissa. Anna vetäytyä hetki ja tarjoa. Ripottele pinnalle tarvittaessa hiukan suolaa ja pippuria.

Ja vielä kysymys kaikille viherpeukaloille. Kuinka paljon on sopivasti kastelua ruukkuyrteille?

Timjamin osalta tämän kevään ikkunaviljelmät asettuvat jonnekin säälittävyyden ja surkuhupaisuuden välimaastoon.. En tiedä olenko kastellut liikaa vai liian vähän, mutta sekä sitruunatimjami että tavallisempi versio eivät kertakaikkiaan suostu yhteistyöhön.

Toisaalta, positiivisesti ajatellen minulla on runsaasti huumaavan tuoksuista ja makuista kuivattua timjamia.


Hauskaa kesäistä viikonloppua. Jyväskylässä on luvassa ainakin Toivolan pihan kesäkauden avaus, Yläkaupungin Yö ja tietysti ravintolapäivä.

You Might Also Like

29 kommenttia

  1. Niskat nurin vaan! Hyvä vinkki kasslerille:) ja kuvat houkuttelevia taas!

    VastaaPoista
  2. Onkos siellä havaittavissa jonkinlainen varrasinnostus? :) En olekaan kassleria grillannut, pitää tänä kesänä grillata!

    Kaupan ruukkutimjami ei ole ainakaan minulla tykännyt päivittäisestä kastelusta, mutta joka tapauksessa timjamit aina kuolla kupsahtavat aika pian, ihan sama mitä tekisi. Nyt ostin parvekeviljelmääni kukkakaupasta timjamin taimen, joka on toistaiseksi viihtynyt ulkona (lasitetulla parvekkeella) mainiosti, kastelen sitä pikkuisen päivittäin. Viikonloppuna tulee varmaan blogiinkin juttua parvekeviljelmästä, olen vähän innoissani siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vartaat on nyt pop!
      Jahans, timjamit on siis hankalia muuallakin kuin meillä.. Ja parvekeviljelmistä kannattaa intoilla!

      Poista
  3. Joo hei näitä sunnuntai-iltana grilliin! Kivistössä timjami on talvehtinut vuodesta toiseen melko hiekkapitoisessa maassa. Mä sanoisin, että ainakin niille vähän jykevämmille taimille riittää kastelu muutaman kerran viikossa ja multaan kannattaa ehkä sekoittaa vähän hiekkaa tai käyttää kaktus- ja taimimultaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvehtiva timjami kuulostaa aika täydelliseltä! Mulla tais olla yrttimultaa, tai jotain sen nimistä, ehkä se olis vaatinut hiekkaa sekaan.. Kiitos vinkeistä!

      Poista
    2. Meilläkin timjami kesti hengissä talven ulkona ja kaupasta ostettu, vähän isommassa purkissa ollut kukoistaa oikein, timjami on nyt lemppariyrttini!

      Poista
    3. Jepulis, timjami on ihan mahtava yrtti, mutta en ole niitä koskaan saanut kovin pitkään säilymään. Erityisesti riipii kun sitruunatimjami nuukahti..

      Poista
    4. Meilläkin timjami on selvinnyt pihalla jo ainakin kolme talvea. Tosin viime talvena sen keskiosa vähän kärsi ja meillä on nyt tuollainen timjamirengas... Yhtä hyvältä tuoksuu kuitenkin kuin aina ennenkin.

      Poista
    5. 3 talvea! Vau, siellä voimakastahtoinen timjami ja ilmeinen viherpeukalo samassa talossa!

      Poista
    6. Minulla on sitruunatimjami pysynyt hengissä vuosikaudet enkä ole ikinä tehnyt sille mitään :-) Meillä taitaa olla Minna Vuo-Chon kanssa hyvä timjamionni.

      Poista
    7. Siltä vaikuttaa! Mun pitää kyllä uusia timjamit, ei voi mitään..

      Poista
  4. Ai että on taas ihania kuvia. Onpa myös lohduttavaa lukea, että kaikki muutkaan eivät ole luontaisia viherpeukaloita. Olen luullut olevani ainoa, joka aina tappaa timjamit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, ei ole yrttien kasvatus mun vahva laji. Kärsii monet muutkin kuin timjami..

      Poista
  5. Possu ja sinappi ovat oiva pari.
    Minä jaksan aina kitistä basilikan vaikeudesta, se ei tykkää auringosta, sateesta, kylmästä, tuulesta,...
    Parvekkeella on aika hankala saada talvehtimaan muuta kuin rikkaruohoja, tosin laventelinjämästä tuli keväälläkin huikeat tuoksut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Basilika on vielä hengissä, mutta ei sekään mitenkään riehaantunut ole.. Laventeli oliskin hieno!

      Poista
  6. Niska on kyllä ehdottomasti mun lemppari possunosa. Siitä saa hyvää melkein millä vain tavalla. Tosin lihakastike taitaa olla suosikkini. Meillä timjami pärjää aina vähän vaihtelevasti vesiviljelytsydeemissä, siinähän kasveja kastellaan koko ajan. Tosi kaunis muutes tuo "tulppaanilautanen". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vesiviljelylaitos taitaa olla aika toimiva.
      Niska on kyllä hyvää, samoin pitkästä aikaa olen ostellut kyljyksiä, hyviä nekin. Tulppaanilautanen on ruotsalaista alkuperää, vissiin Rörstrand tai sinnepäin, vähän hankalasti luettava fontti..

      Poista
  7. Grillikesää täällä jo kuumeisesti odotetaankin! :P Näitä täytyy kokeilla kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees! Onneksi viikonlopulle on ennustettu ihan kelpo grillikeliä.

      Poista
  8. nämä pääsevät meillä grilliin :-) ei ole meilläkään kyllä ikkunaviljelmä kukoistamaan päässyt. puuttuu kai se maaginen kosketus... :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Grillikelit on ihan kohdillaan.
      Lohdullista huomata etten ole ainoa jolta puuttuu se viher-osaaminen...

      Poista
  9. Tämäpä oli hyvä tämä kaslervinkki, ei varmaan kuivu niin kuin possunfile, jonka kanssa saa olla tarkkana. Silmäilin kasleria tänään kaupassa, mutta olivat marinaadiin sen tärvelleet, päädyin siis filepaketiin. Kauppahalliin siis kasleriostoksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin! Täällä Jyväskylässä ei ole edelleenkään kauppahallia mutta onneksi läheinen possutila tuottaa hyvää viljapossua lihatiskeihin..

      Poista
  10. Nuo yrttijutut ovat ihan tuurissaan. Meillä taas timjami on ihan riehaantunut - ja olen aika laiska kastelija, joka unohtaa yrttiparat, mutta meillä on todella valoisa ikkunalauta. Basilika josta kaikki aina valittavat, on taas meidän parvekkeella vuodesta toiseen tähtiyrtti, joka riehaantuu. Luulen, että syynä on suojainen ja lämmin länsiparveke.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla, tuuripeliä. Valoa riittää, joten liika kastelu taitaa olla syynä.. Uusi yritys, ei auta muu.

      Poista
  11. Mä en edes tykkää possusta, en ole ikinä tykännyt....mutta nämä sinun kuvasi saavat jälleen kerran veden kielelleni. Näyttää aivan tuhottoman hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Luulen että tuo marinadi toimis muullekin kuin possulle.. Ainakin naudan ja lampaan lihalle.

      Poista
  12. Satunnainen vierailija20.5.13

    Kiitos hyvistä vinkeistä lihan suhteen ja maukkaista ohjeista. Söimme tätä "keppiruokaa" brilerilla lisättynä vkonloppuna ja hyvää oli.
    Tein broiskuille tuon alemman marinadin ja oli kyllä napakymppi ;). Talon miehet söivät niin paljon, että mulle jäi vain possut, mutta enpä hävinnyt yhtään, niin makoisaa oli.
    Hintakin reilulle kilolle (possu+broileri) lihaa vaatimaton 9€, ei paha. Tätä syömme paljon tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Mukavaa kun jätit kommentin ja erityisen hyvä että ruoka maistui.. Hyvää kesän jatkoa!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.