Uunissa haudutetut luumutomaatit

2/22/2012



Viime viikolla paahdettiin tomaatteja keittoa varten ja tänään tiivistetään tomaattien makua uunissa hitaasti hauduttamalla. Uunitomaatit saavat lisämakua valkosipulista ja timjamista. Kypsennykseen aikaa kannattaa varata reilut 3 tuntia, joten ihan pikaruokaa nämä eivät ole.

6 kpl luumutomaatteja
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
ripaus sokeria
reilusti mustapippuria ja merisuolaa rouhittuna
pieni kourallinen tuoreita timjamin lehtiä
noin ½ dl hyvää oliiviöljyä

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Lohko tomaatit neljään osaan. Poista suurin osa siemenistä ja lovea kannat pois.

Levitä tomaatit uunipannulle ja lisää aluksi pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja loput ainekset. Sekoita ja asettele tomaatit vierekkäin.

Paista uunin ylätasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes tomaatit saavat vähän väriä.
Pudota lämpötila 125 asteeseen ja jatka paistamista uunin alatasolla ensin noin tunti, käännä tomaatit  ja jatka kypsennystä toinen tunti. Lisää tarvittaessa öljyä kypsennyksen aikana.

Sammuta uuni ja jätä tomaatit vielä tunniksi jälkilämpöön. Tarkista lopuksi maku ja lisää tarvittaessa öljyä, suolaa, pippuria ja tuoretta timjamia tai muita yrttejä. Tomaatteja voi tarjota vaikka paahdetun leivän ja juuston kera alkuruokana tai käyttää sellaisenaan salaateissa tai ruoan lisäkkeenä.


You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Noista kuvista melkein tuntee tomaatin, valkosipulin ja timjamin tuoksun!

    Ja oli minulla asiaakin: blogissani on sinulle tunnustus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Tunnustus otetaan ilolla vastaan!

      Poista
  2. Moi! Ihana blogi ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa jos on iloksi silmälle.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.