Marinoituja kesävihanneksia

6/29/2012


Viikonlopuksi raikkaita ja rapsakoita, etikalla ja hunajalla maustettuja retiisejä, avomaankurkkuja ja kevätsipuleita. Etikkaiset kasvikset sopivat mainiosti grillatujen lihojen, makkaroiden ja kalojen kaveriksi, mutta tuovat myös erilaisiin salaatteihin kivaa kirpeyttä. Ohjeesta tulee 0,75 l purkillinen täyteen.

marinadi

1 - 2 rkl etikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 - 2 rkl vettä
luomusitruunan kuorta
ripaus suolaa

2 avomaan kurkkua (n. 200 g)
100 g retiisejä
1 kevätsipuli
yrttejä maun mukaan

Valmista ensin etikkakastike. Sekoita hunajaan ensin puolet etikasta ja säädä happoisuus sopivaksi vedellä ja etikalla. Lisää lopuksi ripaus suolaa, pari palaa sitruunankuorta ja jätä maustumaan. Käytin tavallista etikkaa, mutta ihan yhtä hyvin voi käyttää muitakin, miedompia vaihtoehtoja.

Leikkaa kasvikset ohuiksi viipaleiksi ja sekoita keskenään. Lisää tuoreita yrttejä maun mukaan ja kaada etikkaliemi kasvisten päälle. Anna maustua kylmässä vähintään 15 - 30 minuuttia tai kauemmin. Sekoittele aina välillä, jotta liemi maustaa kasvikset tasaisesti. Tarkista maku ja tarjoa.


You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Onpa kauniita kuvia, kuten aina :) tykkään kauheasti etikkaisista ruoista, tätä voisin kokeilla kun vaikutti yksinkertaiselta reseptiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi helppo! Säätää vaan etikkaisuuden ja makeuden oman maun mukaan ja antaa maustua enemmän tai vähemmän..

      Poista
  2. Kiva ohje ja varmaankin hyviä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin täällä maistui ja purkillinen katosi nopeasti..

      Poista
  3. Pakko oli ostaa kaupasta jo retiisinippu, kun omat ei vielä ole valmiita.
    Ja retkahdin nauriisiinkin. On nuo kasviket vaan niin ihanan värisiä ja makuisia nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauriit on vielä ostamatta tältä kesältä. Pitääkin mennä ensi viikolla torille korjaamaan tilanne..

      Poista
  4. Olen tehnyt samaan tapaan avomaankurkkuja milloin milläkin mausteilla. Täytyykin tunkea purkkiin seuraavaksi muutakin, retiisistä tulee kivasti väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuohon voi laittaa melkein mitä vaan ja maustella mielensä mukaan! Siinä mielessä kätevää..

      Poista
  5. Ompa tosi kauniit kuvat, mahtavasti väriä kun vertaa niihin tilli+etikkakurkkuihin joita näkee paljon ;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.