Jauhelihamureke kinkkuun käärittynä

8/08/2013


Espanjalaisia makuja pullollaan oleva mureke vaatii hiukan aikaa, mutta ei ole muuten vaikea valmistaa. Rapeaksi paistuvan kinkkukuoren alla mureke kypsyy lempeästi ja paahdetut paprikat sekä oliivitahna tuovat murekkeeseen makua ja mehevyyttä. Buen Provecho!

neljälle

n. 350 g karitsan jauhelihaa
1 muna

vajaa 1 dl oliiveja (12 - 15 kpl)
2 rkl pieniä kapriksia
1 - 2 valkosipulin kynttä
1/2 luomusitruunan kuori raastettuna
1 tl savustettua paprikajauhetta (sweet)
ripaus chilijauhetta
mustapippuria rouhittuna
ripaus kuivattua tai oksa tuoretta timjamia
pieni loraus oliiviöljyä

1 - 2 punaista paprikaa paahdettuna (kuutioituna vajaa 1 dl)
(paahdettuja paprikoita löytyy myös valmiina jos haluaa helpottaa työmäärää)

kourallinen basilikan lehtiä
(suolaa)

100 g ilmakuivattua kinkkua (esim. jamon serrano)

Paahda paprikat hyvissä ajoin valmiiksi. Kuori ja kuutioi pieniksi paloiksi.

Poista oliiveista kivet. Huuhtaise oliivit ja kaprikset ja silppua veitsellä. Jauha morttelissa (tai sekoittimella) valkosipuli, kaprikset ja oliivit hienoksi tahnaksi. Lisää reippaasti mustapippuria, paprikajauhe, ripaus chiliä, timjami ja raastettu sitruunankuori. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja ohenna lorauksella oliiviöljyä kunnes koostumus on tapenaden kaltainen tahna.

Lisää jauhelihaan muna ja oliivitahna. Sekoita ainekset huolellisesti. Kääntele lopuksi sekaan kuutioidut paprikat ja hienonnettu basilika. Sekoita ja jätä murekemassa maustumaan puoleksi tunniksi. Maku kannattaa varmistaa tässä vaiheessa paistamalla pieni koepala pannulla.

Levitä kinkkuviipaleet limittäin leivinpaperin päälle noin 20 * 30 cm levyksi. Lusikoi jauhelihamassa keskelle ja taittele kinkkujen päät lihamurekkeen päälle. Kiepsauta mureke ympäri niin että kinkkujen taitteet jäävät alapuolelle.

Paista kuumassa, 180 asteisessa uunissa kypsäksi, noin 30 - 40 minuuttia. Anna murekkeen vetäytyä kymmenisen minuuttia peiteltynä ennen tarjoamista.



You Might Also Like

21 kommenttia

  1. Tuota voisi maistaa siivun ja toisen ja kolmannen... :)

    VastaaPoista
  2. Riittäisikö mullekin vähän?

    VastaaPoista
  3. Teija8.8.13

    Ihan mielettömän herkullisen näköistä. Tätä ehkä kokkaillaan meilläkin viikonloppuna :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavan kuuloinen mureke! Ihanan retroa ruokaa, mutta modernisti toteutettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, modernia retroa :) Eipä tullut itselle mieleen mutta niin taitaa olla..

      Poista
  5. Lihamureke on mulle lohturuokaa. Laitan ohjeen ehdottomasti talteen. Syksyn pimeinä hetkinä sielu saattaa kaivata vähän supporttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.. Lihamurekkeen voimin syksyä vastaan!

      Poista
  6. Tuo paahdetty paprika on kiva lisä. Taidanpa poimia sen lihapulliin.
    Onneksi on taas reseptissä näitä Espanjan herkkuja - kuitenkin monta postausta jo tullut ilman chorizoa ;-)

    VastaaPoista
  7. Yksinkertaista herkkua,mitä muuta elämässä kaivataan! Nam!

    VastaaPoista
  8. Karitsasta tulee varmasti ihan tosi herkullinen mureke. Lihamureke on minunkin all-time-favouritteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ok! Jos ei olis noita kinkkuja, laittaisin ehkä hiukan possun jauhelihaa sekaan lisäämään rasvaa..

      Poista
  9. Mmm, virkistävän erilainen mureke!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus pitää vähän viritellä vanhoja tuttuja..

      Poista
  10. Tua eka kuva on muuten aivan eteläpohjanmaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepulis! Vielä kun ois ollu pesäpallomaila:)

      Poista
  11. Kuulostaa ihanalta. Tekee taas mieli kaivaa lihamylly kaapista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meikä vähän oikaisi.. valmiilla jauhelihalla.

      Poista
  12. voi mahtavuus! ajattelin ottaa hetken vähän iisimmin ja ilolla syödä muiden tekemää ruokaa, mutta kyllä tuo houkuttelee taas keittiön puolelle... aijai miten hyvältä se kuulostaakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Välillä on hyvä ottaa ihan iisisti myös näiden ruokajuttujen suhteen..

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.