Suppilovahveropasta

8/29/2013


Aurinkoiset, elokuun viimeiset päivät houkuttavat varmasti monia sienestämään. Tämä kermainen suppispasta on nopea ja helppo ruoka viemään nälkä metsäretken päätteeksi.

Suppilovahveropasta maistuu sellaisenaan, mutta on oiva lisuke myös paistetulle kalalle tai loppukesän riistalinnuille. Jos pastaan kaipaa lihaa, pekoni tai ilmakuivattu kinkku sopii hyvin sienten sekaan.

2 annosta

125 g pappardelle munapastaa

n. 150 g suppilovahveroita
1 valkosipulin kynsi
pari pientä timjamin oksaa
oliiviöljyä

reilu 1 rkl voita
n. 1 rkl sitruunamehua
½ - 1 dl kermaa
muutama sipulinvarsi silputtuna
kourallinen lehtipersiljaa silputtuna
parmesaania raastettuna
1 rkl pieniä kapriksia
mustapippuria
suolaa

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan reilussa määrässä hyvin suolattua vettä.

Kaada oliiviöljyä pannulle. Lisää litsattu valkosipulin kynsi ja timjami. Kuumenna pannua reippaasti ja anna valkosipulin hiukan ruskistua. Nosta timjamit ja valkosipuli pannulta ja lisää sienet. Paista muutama minuutti sekoitellen kunnes osa nesteestä haihtuu ja sienet saavat väriä. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.

Pienennä levyn lämpö minimiin ja lisää pannulle sitruunamehu ja voi. Sekoita ja lisää sipulit, lehtipersilja ja kaprikset. Kaada lopuksi pannulle kermaa ja anna kiehahtaa kasaan. Lisää valutettu pasta ja parmesaania maun mukaan. Sekoita ainekset hyvin ja tarkista maku.

Tarjoa heti kuumana.

Huom! Pastana käytin Montegrappan munista ja jauhoista valmistettua pappardellea, joka on varsin ruokaisaa. Jos käytät jotain muuta kuin munapastaa, lisää reseptiin nälän mukaan 50 - 75 g enemmän pastaa.



You Might Also Like

20 kommenttia

  1. Monta sienirisottoa oon jo tehnyt viime viikkoina, mutta en vielä yhtään pastaa. Taidankin siis tehdä tällaisen huomenna viikonlopun kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se risotto tekemättä, joten satsaan puolestani siihen! Hyvät viikonloput!

      Poista
  2. Mä tein eilen nopeen tattipastan ja voi vitsit että se vaan on hyvää. Arkigurmettia! Pitääkin käydä koluamassa suppispaikka viikonloppuna josko niitä sieltä jo löytyis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkigurmettia joo! Meidän tatit on vielä metsässä tältä kesältä.. Toivotaan että löytyy!

      Poista
  3. Suppispaikkoja voisi lähteä kohta kaivelemaan, saa nädä, vaivaako kuivuus.
    Tuo munapasta on ihan mainiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Nuo suppikset sain, ja kuulemma niitä on.. Jos vaan tietäis missä!

      Poista
  4. Oih, tattirisottoa tein jo tällä viikolla ja tatteja onkin tänä vuonna löytynyt ennätyspaljon. Ehkä viikonloppuna ehtisi taas tattimetsälle...? No ainakin viikon päästä lähden mökille tarkastamaan suppilovahveropaikat. Ajattelin tänä vuonna kerätä niitä vähän kerrallaan, jotta hävikki olisi matkan aikana mahdollisimman pieni. Suppispaikoillani on älyttömät määrät sieniä, mutta hyviä kantarellipaikkoja en kyllä ole löytänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Meikä osaa jotenkin vuodesta toiseen ohittamaan ne parhaat sienipaikat.. No, puolukoita ainakin löytyy jos ei sieniä.

      Poista
    2. Ai niin, tuo kaikista parhain suppilovahveropaikkani on sellainen n. 50m pitkä alue. Ensimmäisen kerran kun siellä kävelin suppiksia ihan etsimässä, kävelin PUOLEEN VÄLIIN koko alueen talloen niitä sieniä enkä yhtään huomannut niitä. Huh, ja minä olen sentään aika paljon sienestänyt... Että tarkkana vaan :)

      Poista
    3. Joo, pitää viikonloppuna koittaa onko sienivainu yhtään parantunut viime kesästä! Ehkä sellainen varma suppispaikka joskus löytyy..

      Poista
  5. Mmm,tuota tekis nyt mieli.Mulla on vielä hieman jäljellä kuivattuja suppiksia,kävisköhän nekin tällaiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, kyllä kuivatuista sienistä tulee ihan mainio pasta!

      Poista
  6. En kykene vastustamaan suppisreseptejä!
    Mutta suppispaikat onnistun minäkin kiertämään kaukaa (buu!).

    ps. Onnea ansaitusta ehdokkuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, aika mahtavaa että meillä on metsissä suppiksen kaltaisia herkkuja ihan ilmaiseksi. Ja vielä kun oppis niitä löytämään.. Ps. Kiitos!

      Poista
  7. Ihana pasta ja kun suppiksia vielä jostain löytyisi. Niin ja tietysti onnittelut ehdokkuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Minä meinaan viikonloppuna käydä ainakin yrittämässä. Jossainhan ne suppikset luuraa..

      Poista
  8. Nyt iski hirveä pastahimo! Onpas maukkaan näköistä. Suppikset ja sienet ylipäätään on niin hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä on. Harmi kun ei löytynyt tänään lisää vaikka vähän sillä silmällä katseltiin..

      Poista
  9. Tuohan on mainio yhdistelmä, suppilovahveroita ja kapriksia! Suppiksissa on niin vahva oma maku, että niistä varmasti riittää vastinetta kapriksille. Onnea ehdokkuudesta ja menestystä kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Jeps, tykkään kovasti noista pienistä kapriksista. Ne käy moneen ruokaan tuomaan pikku suolaisuutta.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.