Wasabilla maustettu lohilevite

3/21/2013



Lohitahnassa on jotain mukavalla tavalla vanhanaikaista ja konstailematonta meininkiä. Muutama pala hyvää leipää ja reilusti kuohkeaa ja maukasta kalalevitettä päälle. Helppo tarjottava vaikka brunssille tai yksinkertaiselle lounaalle. Ja tähän voi helposti hyödyntää eilisen uunilohen rippeet, Hävikistä Herkuksi teeman mukaisesti.

Wasabitahnalla levitteeseen saa mukavasti potkua. Käytä harkiten.
 
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g kypsää ruodotonta lohta tai muuta vastaavaa
150 g kylmäsavu- tai graavilohta
nokare wasabitahnaa maun mukaan
sitruunamehua
reilusti tuoretta tilliä
mustapippuria, rosepippuria
(suolaa)

Hienonna suurin osa lohesta ja savulohesta. Jätä muutamia pieniä paloja ”sattumiksi” tuomaan levitteeseen rakennetta.

Sekoita hienonnetut lohet ja juusto hyvin keskenään. Massan voi hienontaa myös monitoimikoneessa, jos haluaa erityisen sileän lopputuloksen. Veitsellä hienontaen rakenne on mukavan rustiikki.

Mausta wasabilla, tillisilpulla, pippurilla ja aavistuksella sitruunamehua. Lisää suolaa tarvittaessa. Kääntele massaan loput lohipalat.

Anna vetäytyä kylmässä muutama tunti tai yön yli. Tarjoa tuoreen leivän kanssa.



Tämän levitteen idea jäi mieleen joskus viime vuonna BBC Good Food- lehdestä. En muista numeroa sen tarkemmin, mutta siinä vastaava oli tehty terriinivuokaan. Jos siis haluat hiukan tyylikkäämmän version, kalamassan voi laittaa sopivaan kelmulla vuorattuun vuokaan ja antaa tekeytyä yön yli.


Tekemistä loppuviikoksi Jyväskylässä. Elämysviikonloppu Paviljongissa ja pääsiäismarkkinat Toivolan vanhalla pihalla

Un Womenin ja ruokabloggareiden keräys jatkuu edelleen. Kiitos lahjoittajille! Vielä ehtii mukaan

Ja vielä lopuksi...

Hiljattain avatussa Restopediassa kerätään ravintolamuistoja. Käykää tutustumassa.

 

You Might Also Like

19 kommenttia

  1. Oih, kunpa joku kantaisi tuollaisen leivän nyt eteeni! Superherkullisen näköistä! Tahnoja tulee tehtyä ihan liian harvoin verrattuna siihen, miten helppoa ja hyvää se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aika harvoin tulee tehtyä. Hyvä että edes joskus...

      Poista
  2. Kyllä maistuis mutta ilman rosepippuria!

    VastaaPoista
  3. Ai odottaa yön yli tätä tahnaa? En usko, että onnistuisi. Wasabi toimii ihanasti lohen kanssa. Olen pahasti koukussa Maxillin ja Raflan lohisalaattiin wasabikastikkeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä kärsivällisyyttä! Mun pitää tehdä wasabisoosit itse kun Helsingin ravintolat on niin kaukana..

      Poista
  4. Pihalla voisi käydä, ulkoilu voittanee messuamisen ;).
    Mehevän näköinen lohieväs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehtinyt Pihalle tänään, toivottavasti viikonloppuna kuitenkin..

      Poista
  5. Herran jestas miten herkullisen näköistä! Haluan tuota heti nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täältä asti ei voi ihan kotiinkuljetusta luvata..

      Poista
  6. Ah, nää ruisleivät wasabilohilevitteellä näyttää just sellasilta, joita tekee mieli aurinkoisen talvipakkaspäivän ulkoilun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosiaan. Ja iso kuppi kuumaa juomaa! Kiva kun jätit kommentin!

      Poista
  7. Tämä koukuttaa täällä heti otsikon luettua! Wasabi ja lohi on yksi paras yhdistelmä, ja teen usein arkenakin simppeliä lohi-sipulisushia ihan vaan sitä varten, että tekee mieli wasabia! Tämä ohje menee ehdottomasti kokeiluun - kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, wasabi on kyllä aika hieno keksintö! Tuo lohi-sipulisushi kuulostaa mielenkiintoiselta.. Löytyiskö se sun blogin arkistoista?

      Poista
  8. Niinpä. Ja jos ei jaksa sushia väkertää niin tämä syntyy nopeasti..

    VastaaPoista
  9. Rosepippuri sopii tuohon takuulla ihanasti. Ja wasabi tietty myös. Kyllä maistuis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosepippuri on mulla vähän kausittaisessa käytössä, välillä maistuu ja sitten ei taas tuu käytettyä pitkiin aikoihin. Wasabia kyllä kuluu paljon enemmän..

      Poista
  10. Oi kuinka herkullisen näköistä :) Voiko tämä "200 g kypsää ruodotonta lohta tai muuta vastaavaa" olla esim. savustettua tai loimulohta? Vai mitä laitoit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ihan hyvin voi olla loimu- ta savulohta. Minä käytin edelliseltä päivältä jäänyttä lohta, joka oli ihan sellaisenaan uunissa paistettua.
      Taimen, nieriä, kirjolohi.. kaikki kypsennetyt punalihaiset kalat käy tähän mainiosti.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.