Bacon & Eggs aamiaispizza

10/04/2015


Pekonia ja munia, ou jees pliis!

On aamuja jolloin tarvitsee hiukan enemmän kuin ison maitokahvin, jolla allekirjoittanut normaalisti etenee päivän ensimmäiset pari kolme tuntia. Isompaa energiavajetta voi paikata vaikka tällä aamiaspizzalla :)

Aamiaispizza sopii kiirettömiin viikonloppuaamuihin ja brunssilla tarjottavaksi. Rapeaksi paistunut filotaikina maistuu hienosti hiukan juokseviksi jääneiden keltuaisten ja savuisen pekonin kanssa.

2 annosta (tai 1 iso)

4 arkkia filotaikinaa (30 * 40cm)

2 kananmunaa
1 tomaatti siivuina
3 – 4 siivua kypsää pekonia
hiukan punasipulia ohuina viipaleina
(salviaa)

oliiviöljyä

pippuria, oreganoa, chilikastiketta

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita uunipellille leivinpaperi ja sille ensimmäinen filolevy. Voitele kevyesti oliiviöljyllä. Laita toinen filoarkki päälle ja paina kevyesti kiinni. Toista sama lopuille filoarkeille. Muotoile pizzaan hiukan reunoja ja voitele vielä pinta ja erityisesti reunat.

Riko kananmunat varovasti taikinan päälle. Lisää muut ainekset.

Vinkki! Munat voi myös rikkoa ensin yksi kerrallaan vaikka pieneen kahvikuppiin ja kaataa siitä taikinan päälle, jos haluaa varmistaa että keltuainen säilyy ehjänä.

Paista uunin alaosassa kunnes pinta on rapea ja kauniin värinen. Viimeistele ripauksella pippuria, suolaa, oreganoa ja chilikastiketta. Tarjoa heti kuumana.


Mukavaa sunnuntaita!

 

You Might Also Like

0 kommenttia

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.