Munakoiso – tomaattipasta

10/15/2015


Täyteläinen ja lämmittävä kasvispasta munakoisosta ja kirsikkatomaateista sopii syksyisen koleuden karkottajaksi. Mausteisuutta kastikkeesen antavat kaneli ja jeera, lämmöstä huolehtii chili.

Tämä pastakastike valmistuu nopeammin jos sen tekee yhtä aikaa kahdella pannulla, toisella munakoisot ja toisessa kastikkeen, mutta ajan kanssa selviää yhdelläkin pannulla.

2 isoa tai 4 pientä annosta

200 g pastaa

200 – 250 g munakoisoa
tuoretta rosmariinia (n. 10 – 15 neulasta)

1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tölkki kirsikkatomaatteja (400g)
¼ – ½ tl jauhettua juustokuminaa
¼ – ½ tl jauhettua kanelia
mustapippuria
chilihiutaleita
suolaa

Leikkaa munakoiso reilun sentin kokoisiksi kuutioiksi. Kaada pannun pohja peittoon oliiviöljyä ja kuumenna reippaasti. Lisää munakoisot ja paahda niihin kaunis väri koko ajan sekoitellen. Pienennä lämpöä reilusti, lisää rosmariini ja ripaus suolaa ja jätä kypsymään. Sekoita välillä.

Silppua sipuli ja valkosipuli. Valuta kirsikkatomaatit. Säästä neste. Lorauta toiselle pannulle oliiviöljyä ja kuumenna keskilämmölle. Lisää sipulit ja paista sekoitellen noin viisi minuuttia.

Lisää valkosipulit ja anna niiden pehmetä pari minuuttia. Lisää valutetut tomaatit, painele rakennetta hiukan rikki ja kypsennä noin kymmenen minuuttia kunnes kastike on paksua ja sakeaa.

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.

Mausta tomaattikastike, lisää munakoisot ja valutetuista tomaateista jäänyt neste. Sekoita hyvin ja anna hautua kymmenisen minuuttia kunnes maut ovat tasaantuneet ja munakoisot ovat täysin pehmenneet. Tarkista lopuksi maku.

Sekoita valutettu pasta kastikkeen sekaan ja tarjoa.




You Might Also Like

0 kommenttia

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.