Klassikko | Spaghetti alla Puttanesca

3/09/2016


Italialaisen keittiön pastaklassikko on voimakkaiden makujen ystäville tuttu ruoka, jonka alkuperästä ja erityisesti nimestä voi googlailla mitä mielenkiintoisempia tarinoita.

Spaghetti alla Puttanescan kaltaisista klassikoista liikkuu niin paljon reseptejä ja versioita, ettei alkuperäisen jäljittäminen taida olla mahdollista, eikä oikeastaan edes tarpeellista. Kun löytää omaan makuun sopivan määrän valkosipulia, sardelleja ja chiliä, ei tässä voi pahasti mennä pieleen, sen verran helppo tämä on valmistaa.

Tähän, kuin niin moneen muuhunkin simppeliin ruokaan kannattaa valita laadukkaat ainekset. Hyviä oliiveja ja kapriksia, maukkaita tomaatteja, joko tuoreena tai murskana ja oikeita sardelleja kotoisten kilohailisäilykkeiden sijaan.

Huom! Jos käytät suolaan säilöttyjä sardelleja ja kapriksia, huuhtele ne hyvin ja liota tarvittaessa vielä kylmässä vedessä liian suolaisuuden poistamiseksi.

Tähän pastaan ei yleensä lisätä parmesaania, mutta laita sinä jos haluat.

2 annosta

1 valkosipulin kynsi
3 - 5 sardellifilettä (öljyyn säilöttyjä)
200g hienoa tomaattimurskaa tai vastaava määrä tuoreita
kapriksia
mustia oliiveja
chilirouhetta
mustapippuria rouhittuna
lehtipersiljaa
oliiviöljyä

pastaa 160 – 200g nälän mukaan

Laita pasta kiehumaan ja tee sillä välin kastike. Hienonna valkosipuli ja sardellit. Kaada pannulle pieni loraus oliiviöljyä ja saman verran sardellien säilöntäöljyä. Kuumenna keskilämmölle ja lisää valkosipuli sekä anjovikset. Kypsennä sekoitellen kunnes valkosipulit alkavat pehmetä, noin 3 – 4 minuuttia. Lisää chiliä ja ripaus pippuria. Jatka kypsennystä hetki ja lisää tomaattimurska, oliivit, kaprikset ja osa persiljasta.

Anna kastikkeen hautua ja tekeytyä viitisen minuuttia niin että maut tasaantuvat ja kastike hiukan sakenee. Valuta kypsä pasta ja lisää se pannulle. Sekoita hyvin ja tarkista maku.
Viimeistele persiljalla, pippurilla ja halutessasi ylimääräisellä ripauksella chiliä.

Annostele lautasille ja nauti!


In English
2 portions

1 garlic clove, minced
3 - 5 flat fillets of anchovies (in oil), chopped
200g can finely chopped tomatoes
capers to taste
black olives to taste, pitted
red chili flakes
black pepper, crushed
flat leaf parsley to taste
evoo

160 – 200g spaghetti

Cook spaghetti in a large pot of boiling salted water according to package instructions.
Meanwhile, heat small splash of olive oil and equal amount of oil from anchovies in a skillet over medium heat. Add garlic, and anchovies. Cook, stirring, until garlic is fragrant, about 3 – 4 minutes.
Add chili and a pinch of pepper. Stir in tomatoes, capers and olivesand half of the parsley. Bring to a boil and reduce heat. Simmer until thickened, about 5 minutes. Stir in pasta and rest of the parsley. Mix together and season to taste with black pepper and extra chili.
Serve immediately.



You Might Also Like

16 kommenttia

  1. En varmaan osaisi olla lisäämättä parmesania pastan päälle :D olen aina hieman vierastanut anjoviksia mutta pastan seassa ne varmasti menisivät, täytyykin miettiä jospa tällä reseptillä pääsisin anjoviksien makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niitä harvoja pastoja jotka minulle maistuu paremmin ilman parmesaania. Mä taas pidän anjoviksista suunnattomasti. Niillä maustaa hienosti myös liharuokia tai vaikka lohikeittoa kun jättää suolan pois :)

      Poista
  2. Miksi mä en koskaan muista puttanescaa, kun pää lyö tyhjää lounasaikaan!!! Ainekset olisivat lähes aina kaapissa valmiina, ja itse ruoka superhyvää. Anjoviksista pidän kovasti minäkin, tuovat sellaista hyvällä tavalla tummaa suolaisuutta ruokiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä vaan tiedä :) Tumma suolaisuus on hienosti ilmaistu! Se on just sitä, syvää ja hienoa makupohjaa!

      Poista
  3. Minä tykkään tuosta, miten italialaiset käyttävät persiljaa paljon useammin kuin meillä ja usein siinä kohtaa, missä me laittaisimme basilikaa. Sama muuten tillin kanssa, sitä on tullut vastaan erikoisissa kohtaa, mutta kyllä ne ovat tienneet, mikä maistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta! Olen kuullut että persiljan syönti vähentää valkosipulin tuoksua. En tiedä onko siinä perää, mutta ehkä se on yksi syy :) Kreikassa söin joskus lammaspataa jossa oli tuoretta tilliä ja se oli hyvää. Jotain toista kuin kouluruokalan ankea tilliliha, josta myös saa hyvää mutta hiukan eri reseptillä :)

      Poista
  4. Ihana vaaleanpunainen sävy valkosipuleissa :D Muutenkin kauniit ingredientit. Työstän vielä niin anjovista, kaprista kuin oliivia sopivaksi omaan makuhermoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla meni tosi pitkään että opin pitämään oliiveista. Oivallus tapahtui vaihto-opiskelijana Barcelonassa joskus kauan sitten. Ehkä en ollut vaan maistanut tarpeeksi hyviä sitä ennen :)

      Poista
  5. Tuo on niin hyvä pasta:) Juuri eilen katsoin täkäläisen Game of Chefs kokkikilpailuohjelman jaksoa,ja siinä ohjelman naispuolinen juontaja ,joka ei ole kokki,kuten tuomarit,päätti näyttää kokkituomareille että hän todella osaa kokata,koska he aina kiusasivat häntä ettei osaa kokaka, ja hän teki juuri tuota pastaa. Siinä kilpailussa on annokset tulevat tuomareille ilman että tietävät kuka ne on tehnyt,ja he kyllä nauttivat siitä juontajan Pasta alla Puttanescasta,ilman että tiesivät kuka sen oli tehnyt;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno tarina! Pitääkin katsoa löytyiskö tuo jakso youtubesta. Olis hauska nähdä se!

      Poista
  6. Etsin jos löytyy. Mutta hän laittoi päälle pari parmesaanilastua ja keltuaisen (raakana). Pastataikinan hän teki myös itse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaisia versioita olen nähnyt mutta eka kerta kun kuulen keltuaisen lisäämisestä :) Katsoin eilen pikaisesti mutta ei ainakaan heti löytynyt...

      Poista
    2. No niin löysin sen.Toivottavasti tämä näkyy kun avaat.On hepreaksi ,mutta hyvin visuaalinen,ehkä se riittää.Hän lisäsi keltuaisen,koska tiesi yhden tuomarin pitävän sellaisesta;D
      http://yummies.reshet.tv/food/shows_game_of_chefs_auditions/miry_audition/

      Poista
    3. Kiitos Jael! Hepreaa en ymmärrä mutta onneksi ruokaa hieman :)

      Poista
  7. Oijoi, mikä herkkupasta! Meinasin joku päivä sitten tehdä puttanescaa, mutta joku oli syönyt kaprikset... pitääkin muistaa lisätä ostoslistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kyllä herkkua! Kapriksia on syytä olla :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.