Viritetty Janssonin Kiusaus

4/25/2013



Janssonin kiusaus on hieno ruokaklassikko. Suolainen ja suussasulavan pehmeä perunapaistos on herkullista ja helppoa ruokaa, jonka ainekset löytyvät pienimmästäkin kulmakaupasta.

Klassikkoruokia ei tarvitse uudistaa, mutta joskus niiden kustannuksella on hauska vähän revitellä.

Lähestyvän vapun kunniaksi: Janssonin uudet kiusaukset, tuplasti kalaa ja pekonia päälle.
Brunssille, lounaalle tai yöruuaksi, vaativakin suolaisen nälkä tyydyttyy tällä kiusauksella.

4 annosta / laakea 2 litran vuoka

1 kg jauhoisia perunoita
1 sipuli
1 rasia anjovisfileitä (100 g purkki)
1 paketti matjessillifileitä (150 g)
2 dl kuohukermaa
1 rkl sinappia (dijon hunaja)
muutama siivu pekonia
pari nokaretta voita
loraus oliiviöljyä

Laita sillifileet kylmään veteen likoamaan. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele uunivuoka kevyesti.

Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi tai suikaleiksi. Paista perunoita isolla pannulla voin ja öljyn seoksessa muutama minuutti kunnes perunat saavat hiukan väriä. Kaada perunat uunivuokaan ja paista noin 10 minuuttia tai kunnes saat kastikkeen tehtyä.

Perunoiden muhiessa uunissa, pilko sillifileet sopiviksi suupaloiksi. Hienonna sipuli.

Laita pannulle loraus öljyä ja kuumenna keskilämmölle. Kuullota sipuleita muutama minuutti kunnes ne pehmiävät. Lisää anjovikset, sekoita ja anna kalojen sulaa sipuleiden joukkoon. Lisää sinappi, anjovispurkin liemi ja kerma. Kuumenna, mutta älä keitä kokoon.

Ota vuoka uunista ja sekoita perunoiden sekaan sillipalat ja kermakastike tasaisesti. Paista uunissa 35 - 45 minuuttia tai kunnes kiusaus on lähes kypsää. Paistoaikaan vaikuttaa perunoiden lajike ja viipaleiden koko. Kannattaa hiukan tarkkailla tilannetta.

Lisää kiusauksen pinnalle pekonisiivuja ja paista vielä kymmenisen minuuttia kunnes pekonit ovat sopivasti rapsakoita. Sammuta uuni ja anna janssonin vetäytyä hetki rauhassa. Tarjoa mieleisten lisukkeiden kera.

Se perinteisempi janssoni syntyy samalla kaavalla kunhan jättää sillit ja pekonit pois. Ja sinapin. Tilli sopii mausteeksi, kuivattuna tai tuoreena.

You Might Also Like

24 kommenttia

  1. Janssoni on meillä jostain syystä edelleen pitäisi-listalla vaikka ruotsalaisklassikko on hyvää jos se on hyvää. Ja kyllähän länsinaapurin ruoassa pitää tilliä olla (ja juhlapyhien aikaan myös silliä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun "pitäisi" listalla on kans vaikka mitä, mutta janssonia teen aika usein. Se on vaan niin hyvää!

      Poista
  2. Niin arvelinkin.. Hyvää miten vain!

    VastaaPoista
  3. Ihan mielettömän mehukkaan näköinen lopputulos! Tuohon kiusaukseen olisin valmis haarukkani iskemään milloin vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Valitettavasti viimeinenkin lautasellinen meni jo.. muuten toki!

      Poista
  4. Ihme, ettei chorizoa ;-)
    Pitäisi useammin tehdä näitä klassikoita, mutta taidan olla perheen ainoa, jolle jansson kelpaa missään muodossa. Pitää kutsua joku hyvän päälle ymmärtävä kylään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiinjoo... Miten mää nyt sen chorizon unohdin.

      Poista
  5. Jos joku olis kysyny voiko Janssonista saada uberherkullisia kuvia, olisin ehkä vastannut, että ei...no se oli ennen näitä sun kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mitä tohon nyt muuta osais sanoa.. Mukava kuulla!

      Poista
  6. Tästä puuttuu enää vain sima ja ylioppilaslakki. Klara vappen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, piti vähän ennakoida tulevaa! Yo-lakkia ei löytynyt kuvausrekvisiitaksi. Mihin lie kadonnut!

      Poista
  7. Loistava viritys. Mä tykkään janssonista kovasti ja juuri männä viikolla tuumailin että pitäisipä pitkästä aikaa tehdä. Jäin myös vähän ihmettelemään, että missä chorizo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! No niin, ensi viikolla palaamme chorizon pariin... ehkä!

      Poista
  8. Rapunzel28.4.13

    Tehtiin tästä sun ohjeesta sellainen variaatio, että korvattiin silli sardelleilla kun niitä sattui kotoa löytymään. Oikein hyvää! Kiva kun pienillä jutuilla tulee tutusta ruoasta ihan uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon samaa mieltä. Välillä on kiva tuttuja ruokia muokata. Ainahan voi palata alkuperäiseen. Sardelli toimi tässä taatusti. Meidän kulmilla niiden saatavuus on vähän niin ja näin..

      Poista
  9. Mmmmmm, pekonia.. Tämähän on täy-del-li-nen yöruoka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Janssoni on yösyöjien ystävä..

      Poista
  10. Aikamoista. Tätä mä kokeilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, aikamoista. Joskus on kiva vähän revitellä ruokaohjeilla.. Kiva kun jätit kommentin!

      Poista
  11. voi että näissä sun kuvissa sielu lepää :-) (sylkirauhaset eivät niinkään...!)

    VastaaPoista
  12. Kiitokset viritysohjeesta! Tein juuri elämäni parhaan janssoninkiusauksen puhtaasti sen takia, että sulatin sardellit kastikkeeseen. Mahtavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota! Kiitos kommentista ja tervetuloa blogin lukijaksi. Mukavaa viikonloppua!

      Poista