Kanavartaat ja Hot Lime Pickle

8/01/2013


Intialaisesta tulisen kitkerästä limepikkelssistä saa paitsi mainioita kastikkeita myös hyvän marinadin broilerille. Limepikkelssi on melko jymäkkää tavaraa, mutta jogurtti tasoittaa pahimman poltteen pois.

Parissakin tunnissa broileri maustuu mukavasti, mutta jos aikaa on, kannattaa ehdottomasti antaa lihan maustua yön yli.

600 g broilerin paistileikettä
n. 1 dl täysrasvaista maustamatonta jogurttia
2 - 3 rkl limepikkelssiä hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi silputtuna
1/2 tl jauhettua kurkumaa
1/2 tl jauhettua garam masalaa


Sekoita kaikkia maustekastikkeen ainekset keskenään. Lisää broileri ja hiero marinadi tasaisesti lihan pintaan. Anna maustua jääkaapissa muutamasta tunnista aina 12 tuntiin saakka.

Ota lihat ajoissa huoneenlämpöön ennen kypsennystä. Leikkaa broileri paloiksi ja pujota vartaisiin tai kypsennä kokonaisina. Paista pannulla tai grillissä noin 10 minuuttia kunnes liha on kypsää. Tarjoa heti kuumana.



Loppuun vielä elokuun teemakuva. Hauskaa elokuuta!


You Might Also Like

19 kommenttia

  1. Oi ihana elokuun teemakuva. Vehreistä syvemmiksi muuttuvia värejä ja vahvempia makuja. Meillä on tämän kesän karviaiset vielä maistamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, kesä menee niin nopeasti ettei meinaa ehtiä kaikkia herkkuja maistelemaan..

      Poista
  2. Hot lime pickle!! Mitkä laput silmillä oon kulkenut kaupassa, kun en oo tällaiseen törmännyt??? Laitan sen tämän päivän kauppalappuun, että muistan katsoa (ja ostaa, jos on). Vartaat näyttävät herkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees! En tiedä löytyykö tuota ihan perusmarketeista, mutta ainakin täällä Jyväskylässä paikallisesta aasialaisia tuotteita myyvästä kaupasta löytyi..

      Poista
    2. Toivotaan että tärppää!

      Poista
    3. En ole tuota itsekään nähnyt kuin yhdessä kaupassa täällä Jyväskylässä. Luulis että Helsingistä löytyis helpommin..

      Poista
  3. Anonyymi1.8.13

    Tartteepa itsekkin avata silmät ja etsiä tuota. Oliskohan Helsingissä viivoanissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi8.8.13

      Viivoanista ei tietoa, mutta Helsingissä lähimmästä S-kaupastani löytyi Spice Up!:n mieto limepikkelssi, jota laitoin hieman ohjetta enemmän eli 5 ruokalusikallista ja hyvä tuli! :)

      Poista
    2. Hienoa, kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Samat laput täälläkin ollut silmillä. Laitan tämän ostoslistalle ja testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositan! Tuo pikkelssi on aika vinkeä makuelämys.. Meikä tykkää!

      Poista
  5. Ikinä kuullutkaan limepikkelsistä, mutta kuulostaa hyvältä. Täytyykin laittaa korvan taakse, jos tulee jossain vastaan.

    Nämä sun vartaat on aina tosi herkullisen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on aika erikoista, mutta tosi hyvää ainakin minusta.. Ei ihan vastaavaa makujen yhdistelmää tule heti mieleen.

      Poista
  6. Liityn kuoroon: kastike mennyt ihan ohi, pitää etsiä. Tais Jokihaka aloittaa pienen villityksen :)

    VastaaPoista
  7. Hitsin hyvän näköistä! Olen fanittanut kovasti Intialaista tänä kesänä ja rahat uponnut Indian Markettiin. Pitää kokeilla tuo lime pikkelssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, testaa ihmeessä. Mulla on sellainen pysyvä fanisuhde intialaiseen ruokaan..

      Poista
  8. toi on niin hyvää, joskin meillä sitä ei ole koskaan tajuttu marinadiin käyttää, vaan sitä on söyty pappadumien kanssa. niin, ja mitä nyt allekirjoittanut kaivelee sitä purkista sormenpäällä ihan huvikseen... :-/ mahtavan näköisiä vartaita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pappadumien ja naanleipien kanssa tuo on huippua. Teen tuosta välillä myös kastiketta jogurttiin sekoitettuna, miedontaa mukavasti jos ei ihan niin voimakasta makua halua..

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.