Karitsaa ja balsamiviinietikkaa

4/19/2015


Tämä tummasävyinen ja aromikas pataruoka valmistuu karitsan entrecotelihoista, jotka saavat hautua hiljalleen lohkeavan pehmeiksi tuoreen valkosipulin, rosmariinin ja balsamiviinietikan kera.

Lihan seuraksi kannattaa varata ainakin muutama pala hyvää leipää, jolla saa mopattua lautaselta viimeisetkin kastikepisarat parempiin suihin :)

4 annosta

n. 900 g karitsan entrecotelihoja (Familia)

½ tuoreesta valkosipulista
1 dl balsamiviinietikkaa
1 dl vettä
1 rkl tummaa sokeria (esim. muscovado)
1 tl mustapippuria rouhittuna
½ tl suolaa
1 iso oksa rosmariinia
oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja ja yrttejä

voita ja oliiviöljyä

Siisti lihoista kalvot ja enimmät näkyvät rasvat pois. Paloittele entrecotet 3 – 4 osaan. Ruskista lihat kuumalla pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa, tarvittaessa parissa erässä.

Mausta lihat suolalla, sokerilla ja pippurilla. Nosta lihat pieneen uunivuokaan (n. 1 – 1 ½ l) ja lisää puolitettu valkosipuli, rosmariini ja balsamiviinietikka. Kiehauta pannulla noin desi vettä ja kaavi ruskistuksesta jääneet makuaineet pannulta mukaan. Kaada vesi paistoastiaan ja sekoita.

Peitä vuoka kannella tai foliolla ja paista 150 asteisessa uunissa 2 ½ tuntia. Sammuta uuni ja jätä pata jälkilämpöön vielä tunniksi.

Nosta lihat varovasti pois astiasta ja pidä lämpimänä.

Siivilöi paistoliemi viilennettyyn astiaan ja jäähdytä liemi nopeasti niin että saat poistettua pinnalle kovettuvan rasvan. Kaada liemi kattilaan ja keitä kokoon kunnes se hiukan sakenee ja maku on itselle sopiva. Liemi on voimakasta, joten kannattaa maistella säännöllisesti ja lisätä tarvittaessa suolaa ja sokeria.

Lisää lihat, oliivit, tomaatit ja yrtit liemen sekaan ja sekoita varovasti. Kuumenna tarvittaessa hetki, jos lihat ovat ehtineet jäähtyä.

Tarjoa ruoka mieleisten lisukkeiden kera.


Lihan tarjosi Familia. Kiitos!




You Might Also Like

0 kommenttia

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.