Broileria vartaassa

5/09/2013



Paikallisesta Asian Food- kaupasta tarttui mukaan pullo Kalifornian auringossa valmistettua Sriracha- chilikastiketta. Alunperin sriracha- kastike lienee Thaimaalaista alkuperää, ja on saanut nimensä Si Rachan kaupungin mukaan. Näin ainakin kertoo Wikipedia...

Grillattavaksi mainiosti sopivat vartaat voi tehdä myös broilerin rintaleikkeestä, mutta rasvaisempi reisipala on maukkaampaa, eikä kuivahda niin helposti.

2 isoa varrasta tai 4 - 6 tapasta

400 g luutonta broilerin paistilekettä

1 rkl sriracha kastiketta (tai vastaavaa)
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl limemehua
1 valkosipulin kynsi silputtuna
ripaus suolaa ja pippuria
loraus oliiviöljyä

Leikkaa paistileikkeet kolmeen pitkulaiseen osaan. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Lisää kanapalat, sekoita ja anna maustua huoneenlämmössä 30 - 45 minuuttia.

Liota puiset varrastikut vedessä ennen kypsennystä. Pujota  lihat tikkuihin ja kypsennä grillissä, pannulla tai uunissa. Paistinpannulla pikkuvartaat kypsyivät noin 10 minuutissa keskilämmöllä.

Purista kypsille vartaidelle hiukan limemehua ja ripottele tuoreita yrttejä sekä suolaa ja pippuria. Jos Hot Stuff- ei vielä riitä, lisää hiukan chilikastiketta. Tarjoa kuumina.


You Might Also Like

13 kommenttia

  1. Noita paistileikkeitä saa vain harmittavan harvoista paikoista. Sriracha on kuulema pahimmanlaatuinen villitys rapakon toisella puolella. Jopa siinä määrin, että on syntynyt vastaryhmiä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aiemmin niitä oli minusta enemmänkin myynnissä. Vai on rapakon takana sellainen meininki.. aikamoista!

      Poista
  2. Tuo kauppa on suosikkini meidän kylässä. Minulle kävi kyllä hassusti siellä vastikään. Olin kuullut, että siellä myydään masa harinaa ja halusin sitä ostaa. En ehtinyt vielä paljon etsiä, kun myyjä tuli jo avuksi. Pyysin tuotetta ja hän innolla sanoi, että kyllä löytyy. Sain käteeni pussin garam masalaa. Hämmennyin ja lähdin pois, mukanani ostamani pussi garam masalaa :D Pitää mennä sinne uudelleen ja etsiä itse. Olen toivottoman nössö noissa kaupoissa, joissa ei aina ole kaksipuolista ymmärrystä, olen ostanut yhtä jos toista, mitä en ole tarkoittanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on hyvä kauppa. Aika kiva valikoima kaikkea, mutta tosiaan välillä vähän hämmentävää..
      Siellä on ainakin pan harinaa, kolumbiasta. Lienee lähes sama asia. Sellaisia kirkuvan keltaisia kilon pusseja.

      Poista
    2. Naurattaa toi Campasimpukan garam masala :-)

      Tykkään srirachasta jo ihan tuon pullonkin takia. Se on jotenkin ihan älyttömän kaunis katsella. Ja hyviltä näyttää nuo vartaatkin!

      Poista
    3. Jep, tekevälle sattuu. Toi pullo on kyllä jotenkin hieno, siitä oon samaa mieltä. Siinä on hyvä fiilis. Ja itse tuotekin on kyllä hyvä!

      Poista
  3. Sriracha on niin hyvää!
    Ja vartaat näyttävät houkuttelevilta. Tulkaa jo kesägrillauskelit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli yksi kesäinen päivä ja tänään on sitten satanut.. Toivotaan viikonlopulle parempaa!

      Poista
  4. Minä olen luutonta reisipalaa löytänyt meidän kaupasta tasan kerran... ja silloin se oli joku superalennushalpa, jota hamstrattiin meille kotiin useammaksi päiväksi. Ilmeisesti suomalaiset eivät osaa arvostaa - minne lie teollisuuden käyttöön päätyy, kun ei kuluttajille suoraan myytäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taitaa suurin osa päätyä suikaleiksi marinadin kera tai sinne teollisuuteen.. Suikaleistakin taitaa kyllä suurin osa olla fileestä tehtyä.
      Täällä on saatavuuden kanssa vaihtelua, välillä tuntuu että on joka kaupassa ja sitten ei taas missään.

      Poista
  5. Meillä on myös ihastuttu reisipaloihin. Lapsille maistuu paremmin kuin kuiva rintafilee eikä luita kuten kokonaisissa koivissa, joka helpottaa vanhempien pilkkomisoperaatiota. Vartaisiin täytyy myös kokeilla, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Samaa mieltä, reisipaloissa on enemmän makua ja ne valmistuu ihan yhtä helposti kuin rintafileet.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.