Kreikkalainen munakas

7/04/2013


Heinäkuun ensimäinen resepti yhdistää kreikkalaisen salaatin ainekset ja kevyen munakkaan nopeaksi kesälounaaksi. Kesällä riittää muutakin puuhaa kuin kokkailu, joten helposti ja nopeasti valmistuvat ruuat ovat paikallaan.

Itse en suuremmin välitä lämmitetyistä kurkuista, joten lisäsin kurkkuviipaleita valmiin annoksen päälle basilikan kanssa. Seuraksi pala leipää ja lasillinen raikasta juomaa.

Kaksi annosta tai yhdelle tosi nälkäiselle.

4 munaa
tilkka maitoa tai vettä
suolaa ja pippuria

muut ainekset

1/2 punainen paprika
1 (kesä)punasipuli varsineen
100 g fetajuustoa
muutama miniluumutomaatti
muutama musta oliivi

oliiviöljyä
(kurkkua ja tuoretta basilikaa)

Vatkaa kananmunien rakenne kevyesti rikki. Lisää tilkka maitoa, suolaa ja pippuria ja sekoita.
Pilko sipuli ja paprika pieniksi paloiksi. Lorauta pannulle oliiviöljyä ja kuumenna miedolle keskilämmölle.

Lisää sipulit ja paprikat ja kuullota kunnes kasvikset hiukan pehmenevät. Kaada munakasmassa pannulle ja anna kypsyä rauhassa pari minuuttia. Lisää pinnalle puolitetut tomaatit, oliivit ja fetajuustoa. Peitä pannu kannella tai foliolla ja kypsennä kunnes munakas on hyytynyt myös pinnalta.

Rouhi pinnalle hiukan pippuria ja lisää halutessasi kurkkua ja basilikaa. Tarjoa heti.


You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Feta on munakkaassa melkein yhtä hyvää kuin vuohenjuusto... Yhdessä vaiheessa söin vähintään kerran viikossa tuollaisen jääkaapintyhjennysmunakkaan. Parhaita etäpäivälounaita ikinä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan sun vinkin mukaan seuraavaan vuohenjuustoa, sitäkin olis pala kaapissa...
      Meilläkin syödään usein munakkaita eri täytteillä. Ne on ihan huippuruokaa kun vaan malttaa rauhassa kypsentää..

      Poista
  2. Onpa herkullisen näköistä. Mulla taitaa olla jääkaapissa suurin osa noista aineksista. Siitäpä tulikin sitten vastaus kysymykseen "mitä tänään syötäis" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu! Tuo sama kysymys meilläkin pyörii nurkissa joka päivä..

      Poista
  3. Miksi meillä ei syödä näitä useammin? Herkullista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa.. hankala kysymys... en kyllä tiedä...

      Poista
  4. Herkullinen munakas! Hieman tuon tapaista olen joskus itsekin duunannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan.. Kieltämättä ainakin feta ja oliivit vie aina ajatukset sinne Välimeren suuntaan..

      Poista
  5. Munakas on niin parasta lounasruokaa. Kesäkurpitsa-pecorino munakas juuri tuloillaan. Fetaakin täytyy kokeilla munakkaaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä! Kesäkurpitsaversio kuulostaa hyvältä. Ja niiden sesonkikin on juuri parhaimmillaan!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.