Munakoisotahna, osa 2

5/03/2015


Reilu viikko sitten blogissa oli kardemummalla ja chilillä maustettua munakoisotahnaa. Tämä on reseptinä hyvin samankaltainen, mutta mausteiden osalta sen verran erilainen, että päätin ohjeen kuitenkin jakaa.

Olen joskus pitänyt tilliä vähän arkisena ja tylsänäkin yrttinä, mutta en vain tainnut osata käyttää sitä tarpeeksi monipuolisesti. Muutama vuosi sitten Kreetalla söin lihapataa, jossa oli reilusti kanelia ja aavistus tuoretta tilliä viimeistelemässä makua.

En muista oliko padassa munakoisoja, mutta se ei ole tässä tärkeää, vaan se että makuyhdistelmä jäi mieleen. Jos liha, kaneli ja tilli toimivat hyvin, on munakoisojen, kanelin ja tillin yhdistelmä vähintään samaa tasoa.

2 munakoisoa (700 - 800g)

8 kpl kirsikkatomaatteja
2 valkosipulin kynttä
¼ tl jauhettua kanelia
¼ tl jauhettua juustokuminaa (jeeraa)
¼ tl jauhettua korianteria
ripaus mustapippuria
ripaus chilihiutaleita
suolaa
1 varsi kevätsipulia
muutama oksa tuoretta tilliä

oliiviöljyä ja sitruunamehua maun mukaan

Öljyä munakoisojen pinta kevyesti ja tökkää veitselle kuoriin muutama pistos. Paahda munakoisoja kuumassa 250 asteisessa uunissa grillivastuksen alla kunnes ne ovat täysin pehmeitä ja tummuneita. Kääntele välillä niin että munakoisot kypsyvät tasaisesti joka puolelta.

Paahda tomaatteja noin 10 minuuttia tai kunnes ne hiukan tummuvat pinnasta. Poista halutessasi tomaateista kuoret ja pilko pieniksi paloiksi.

Anna munakoisojen jäähtyä sen verran että sormet eivät pala käsitellessä. Poista kuoret ja hienonna munakoisojen sisus veitsellä. Laita siivilään valumaan pariksi minuutiksi ja siirrä uuteen astiaan.

Hienonna valkosipuli. Kuullota valkosipulia pannulla tilkassa öljyä minuutin verran. Lisää mausteet ja anna valkosipulien kypsyä. Lisää tomaatit ja jatka kypsennystä vielä pari minuuttia. Lisää tarvittaessa tilkka vettä.

Kaada kaikki ainekset pannulta munakoisojen sekaan, sekoita hyvin ja anna jäähtyä hetki.
Mausta lopuksi kevätsipulisilpulla ja hienonnetulla tillillä. Säädä maku ja koostumus kohdalleen sitruunalla ja oliiviöljyllä. Lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoa sellaisenaan leivän kera tai grillatun lihan kanssa.


Leppoisaa sunnuntaita :)

 

You Might Also Like

0 kommenttia

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.