Penne alla Caprese

5/24/2015


Kesäisen Caprese salaatin ruokaisampi versio Penne alla Caprese sopii hyvin alkuruoaksi tai lounaaksi, kesäjuhlien noutopöytään tai mukaan piknikille.

Tästä, kuten monista muistakin pastoista on ziljoona eri versiota. Osaan tulee valkosipulia, joihinkin punasipulia, osaan punaviinietikkaa tai ei etikkaa ollenkaan. Kannattaa säätää ihan vapaasti oman maun mukaan, liika pingotus ei makua paranna :)

1 iso annos tai 2 pientä

150 g kirsikkatomaatteja
100 g mozzarellaa (buffalo)
basilikaa

oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
balsamiviinietikkaa
(sokeria)

75 – 100 g pastaa (penne)

Pilko tomaatit, siirrä astiaan ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla sekä tarvittaessa ripauksella sokeria. Kaada päälle oliiviöljyä ja pieni loraus balsamiviinietikkaa. Sekoita ja jätä maustumaan.

Keitä pasta runsaassa, reilusti suolatussa vedessä paketin ohjeen mukaan.

Pastan kiehuessa pilko tai revi mozzarella pieniksi paloiksi.

Valuta pasta, lisää sekaan mozzarella, basilika ja tomaatit. Jos tomaateista on irronnut runsaasti nestettä, ne kannattaa nostaa pastan sekaan reikäkauhalla ettei pastasta tule vetistä.

Lorauta sekaan hiukan öljyä ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Tarjoa heti.

Huom! Jos tarjoat pastan kylmänä, jäähdytä se nopeasti kylmässä vedessä, sekoita muiden ainesten kanssa ja siirrä jääkaappiin maustumaan. Basilika tummuu kylmässä, joten lisää se vasta juuri ennen tarjoilua.





You Might Also Like

0 kommenttia