Purjo-kesäkurpitsakeitto

8/31/2012


Alkuviikon postaus jäi pois monien sattumusten vuoksi, mutta nyt ollaan taas hellan ääressä.

En haluaisi myöntää että kesä on ohi, mutta jos Lapissa on jo vihmonut lunta ja räntää niin paha on väittää etteikö ainakin syksy olisi alkamassa.

Sosekeitot ovat minulle syksy- ja talviruokaa, joten otetaan nyt ennakko syyskauteen kevyellä purjo-kesäkurpitsakeitolla. Vaaleanvihreä keitto on kevyt ja hennon makuinen, jota voi tukevoittaa mieleisillä lisukkeilla. Keiton voi toki tehdä kermaisenakin versiona, mutta tässä kuitenkin kana- tai kasvisliemeen keitettynä. Ohjeesta tulee noin litra valmista keittoa. 2 - 4 annosta.

noin 400 g kesäkurpitsaa paloina
noin 200 g purjoa paloina (lähinnä vihreää osaa)
2 - 3 valkosipulin kynttä
1 pienehkö rosmariinin oksa
noin 5 dl kana- tai kasvislientä
suolaa ja pippuria
sitruunamehua

yrttisilppua
paahdettua sipulia
sitruunalla maustettua jogurttia

Kaada isohkon kattilan pohja täyteen oliiviöljyä ja kuumenna keskilämpöiseksi. Kuullota hetki purjoviipaleita ja lisää valkosipulin kynnet ja rosmariini. Jatka kypsennystä pari minuuttia ja lisää kesäkurpitsat sekä hiukan suolaa ja rouhittua pippuria. Kuullota viitisen minuuttia välillä sekoittaen kunnes kasvikset alkavat pehmetä. Älä kuitenkaan ruskista.

Kaada kattilaan lientä niin että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. (n. 3 dl) Anna kiehua hiljalleen kypsäksi. Poista rosmariinin oksa ja soseuta keitto sileäksi. Lisää kuumaa lientä kunnes keiton koostumus on sopiva. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla ja halutessasi tilkalla sitruunamehua.

Tarjoa heti kuumana sellaisenaan tai haluamillasi lisukkeilla. 

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Tosi monessa blogissa on kokkailtu keittoja tällä viikolla, ehkäpä se on blogimaailman syksynmerkki:) Minullakin sama suunnitelma, jos vaan sopivat merenelävät edes kaupan pakkasesta löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen huomannut ihan saman, keittokausi on alkanut ja luulempa että pitkään haudutetut lihapadat ovat pian esillä monessa blogissa.. Kireitä siimoja sinne kaupan pakastealtaalle!

      Poista
  2. Kiitos kivasta ideasta! Kotipihasta kun sopivasti löytyy sekä purjoa että kesäkurpitsaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Mahtavaa jos on omaa satoa mistä kokata! Minulla kasvimaa on toivelistalla aika korkealla. Lähiruokaa oli minunkin ainekset, vaikkakin toisten pelloilta..

      Poista
  3. No niin, no niin. Sitä on taas käyty Kivistön premisseillä vaklaamassa. Juuri nimittäin katsoin kasvimaata ja kauhistelin, että purjot pitänee kiskaista maasta ja TAAS on yksi pyöreä kesäkurpitsa ehtinyt jättimäiseksi. Että mitä ihmettä niille ny tekee. No tätä ihmettä.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat ja hyvältä kuulostava ohje, jälleen kerran !

    Itse ajattelin tehdä tänään kesäkurpitsa-fetapihvejä ja ehkäpä alkuviikoksi linssikeittoa. Kyllä se vaan on jo syksy, ei voi mitään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, syksyistä on, ei voi mitään.. Linssikeitto on kyllä mainiota syksyruokaa, runsasta ja lämmittävää.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.