Tomaatti-feta filopiiras

10/01/2015


Rapea pinnalta ja mehevä sisältä. Se on ihan hyvä lähtökohta piiraalle :)

Filotaikinaa tulee käytettyä ihmeen harvoin siihen nähden miten näppärästi siitä saa monenlaisia rapsakoita paistoksia. Tämänkään piiraan tekemiseen ei lopulta kulunut kuin kolmisen varttia.

Kannattaa tarkistaa että filotaikina on paperinohutta. Ostin joskus epähuomiossa taikinaa joka oli huomattavasti paksumpaa. Kyllä siitäkin piiraan sai, mutta muotoilu oli vähän haastavampaa ja lopputulos ei ollut niin rapea ja lehtevä…

Laiton voisulaan yhden valkosipulin kynnen tuomaan makua, mutta sen voi jättää halutessaan pois.

⌀ n. 22 cm paistovuoka tai pannu

6 kpl filolevyjä (30 * 40 cm)
n. 3 rkl voita
1 valkosipulin kynsi

n. 200 g tomaatteja
100 g fetaa
1 pieni punasipuli
kapriksia ja oliiveja maun mukaan
2 - 3 lehteä salviaa silputtuna
n. 1 tl timjamin lehtiä
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Leikkaa punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Kaada päälle tilkka oliiviöljyä, mausta suolalla ja pippurilla, sekoita ja jätä maustumaan. Laita voi pieneen kattilaan litsatun valkosipulin kanssa ja sulata. Siirrä sivuun jäähtymään.

Leikkaa tomaatit viipaleiksi, pilko oliivit ja murenna feta paloiksi. Leikkaa paistoastian pohjalle sopiva pala leivinpaperia.

Nosta ensimmäinen filolevy paistoastiaan ja voitele suurpiirteisesti. Nosta seuraava levy hiukan limittäin edellisen päälle, paina kevyesti kiinni ja voitele. Tee samoin seuraaville taikinalevyille.

Yhdistä sipulit, kaprikset, oliivit ja yrtit. Nosta taikinalevyjen päälle tomaatit, sitten sipulit ja lopuksi fetajuusto. Taita filotaikinan reunat paistoksen päälle ja voitele pinta hyvin.

Paista uunin alatasolla noin 20 – 25 minuuttia kunnes pinta on kauniin värinen ja rapea. Anna vetäytyä hetki ja tarjoa.




You Might Also Like

0 kommenttia

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.