Fetaa, tomaatteja ja oliiveja uunissa | Oven Baked Feta

4/21/2016


Uunissa paahdetut oliivit, tomaatit ja pehmennyt feta muodostavat hunajalla ja yrteillä viimeisteltynä vastustamattoman makuyhdistelmän.

Kun aineksia on vähän, korostuu niiden laatu. Satsaa siis hyviin oliiveihin ja täysrasvaiseen fetaan. Seuraksi jotain hyvää rapeakuorista leipää ja raikasta juomaa. Helppo homma ja makua yllin kyllin!

Tänään oli myös Helsingin Sanomien sivuilla uunifeta resepti, jossa oli mukana tämän kevään kasvissuosikkia,  broccolinia. Kannattaa kurkata resepti!

2 - 4 pientä annosta

200g fetaa
250g pieniä tomaatteja
15 - 20 oliivia
pieni oksa rosmariinia
rouhittua mustapippuria
hunajaa
lehtipersiljaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pyöräytä tomaatit tilkassa oliiviöljyä ja mausta ihan pienellä ripauksella suolaa.

Laita tomaatit astiaan ja paista niitä ensin noin viisi minuuttia. Lisää vuokaan kevyesti öljytty feta sekä oliivit ja mausta rosmariinin neulasilla ja mustapippurilla.

Paista noin 10 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja valuta fetan ja muiden ainesten päälle hiukan hunajaa. Sekoita varovasti ja laita takaisin uuniin pariksi minuutiksi.

Ripottele lopuksi sekaan lehtipersiljaa tai jotain muuta mieleistä yrttiä. Tarjoa hyvän leivän kera.

Vinkki! Jos haluat fetaan tummaa paahtopintaa, voi sitä pitää hetken grillivastuksen alla. Varo polttamasta hunajaa!


In English
2 small portions

200g feta cheese
250g small cherry or plum tomatoes
15 - 20 olives
1 small sprig rosemary, leaves picked
cracked black pepper
honey
flat leaf parsley

Preheat the oven to 200ºC. Drizzle the tomatoes with olive oil and season very carefully with salt. Put the tomatoes in a roasting tin. Bake in the oven for 5 minutes. Add olives and feta. Season woth rosemary and pepper. Bake for 10 minutes. Drizzle feta and other ingredients with a tablespoon of honey. Toss to combine. Put the tin back in the oven for minute or two. Scatter with parsley and serve warm with some crusty bread.




You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Oi! Ihana ohje. Oikeita välimeren makuja, ja kauniit kuvat jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kyllä tuo tosiaan vie ajatukset Välimerelle :)

      Poista
  2. Näyttää niin hyvältä että tuli kamala nälkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuo valmistuu nopeasti ja vähillä aineksilla :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.