Lämmitävä papu-kasviskeitto | Hearty Bean & Veggie Soup

12/01/2016


Pataruokien tavoin runsaat ja lämmittävät keitot ovat talviruokien parhaimmistoa. Italialaisen
keittiön soppaklassikon, ribollitan tyylinen kasviskeitto mehevillä pavuilla lämmittää ja
voimistaa kovemmillakin pakkasilla.

Jos jääkaapista löytyy parmesaanin tai muun kovan ja suolaisen juuston kantapala voi sen
laittaa kypsennysvaiheessa keiton sekaan tuomaan makua. Suolaa kannattaa silloin lisätä
vasta lopuksi tarvittessa.

Paahdoin rapeaksi muutaman siivun savustettua kinkkua, jotka ripottelin lopuksi sopan 
pinnalle. Ei keitto nii oikeastaan kaipaa, mutta maistuvat ne silti hyvälle :)

2 annosta

2 porkkanaa
2 lehtisellerin vartta
1 sipuli
2 valkosipulinkynsi
1 - 2 rkl tomaattipyrettä
250g miniluumutomaatteja pilkottuna
rosmariinia (lehdet pienestä oksasta)
pari pientä oksaa timjamia (lehdet)
1 laakerinlehti
ripaus chilihiutaleita
mustapippuria
n. 5 dl kasvis- tai kanalientä
kypsiä isoja valkoisia papuja (285/170g), huudeltuna ja valutettuna
iso kourallinen lehtikaalia (käytin ruukkulehtikaalia)
(juustonkannikka)
(suolaa)
vaalea leipää

Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi. Kaada kattilan pohja peittoon oliiviöljyä ja lisää porkkanat,
lehtisellerit, sipulit ja valkosipulit. Kuullota keskilämmöllä kymmenisen minuuttia välillä
sekoittaen. Lisää yrtit ja mausta pippurilla ja ripauksella chiliä.

Lisää kattilaan tomaattipyre ja pilkotut tomaatit. Pyörittele aineksia viitisen minuuttia ja lisää
liemi sekä juustonkannikka jos käytät. Anna hautua hiljaa kuplien noin 45 - 60 minuuttia.
Lisää tarvittaessa vettä.

Lisää pavut ja lehtikaali ja hauduta vielä noin 10 minuuttia. Voit lisätä myös leivänpaloja jos
haluat sakeuttaa keiton ribollitan tyylisesti. Poista juustonkannikka keitosta ja tarkista maku.

Tarjoa kuumana!


In English

2 portions

2 carrots, diced
2 celery stalks, diced
1 onion, minced
2 garlic cloves, minced 
1 - 2 tbsp tomato puree
250g small blum tomatoes, chopped
1 small rosemary branch
1 - 2 thyme branchs
1 bay leaf
a small pinch of chili flakes 
black pepper and salt to taste
500ml vegetable or chicken broth 
cooked large white beans(285/170g package)
kale, handfull
crusty bread 
Heat couple of tablespoons of olive oil in a large saucepan or pot and mix in the garlic, onions, carrot and celery and sauté over medium heat about ten minutes. 
Add the chili, herbs and pepper. Cook until fragrant while stirring constantly, about one minute. Strir in tomato puree, tomatoes and cook for five minutes. Add stock and bring the mixture to boil and reduce heat to low. Simmer gently for 45 - 60 minutes. Add water if needed.
 
Add drained beans and chopped kale. Cook for ten more minutes and season to taste with salt and pepper. Serve hot with crusty bread!



You Might Also Like

0 kommenttia

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.