Polentaa ja maalaismakkaroita

2/01/2012



Pakkasen kiristyessä on hyvä saada ruoasta vähän normaalia enemmän puhtia. Tämä on varsin rehti ja maalaishenkinen ruoka, joka ei taatusti jätä nälkäiseksi. En ole valmistanut polentaa pitkiin aikoihin, mutta jostain syystä pakkaset saivat ajatukset kohti tukevampia ruokia. Polentaa on useita laatuja, joten paras seurata paketin ohjeita valmistuksessa. Lisäksi oli tarjolla haudutettuja punasipuleita ja saksalaistyyppisiä, yrttisiä Thüringenin raakamakkaroita.

n. 1 dl maissipolentaa
vettä tai ohutta kasvislientä ohjeen mukaan
suolaa ja pippuria
voita ja raastettua parmesaaniajuustoa maun mukaan

2 pientä punasipulia
loraus öljyä
suolaa, pippuria ja hiukan sokeria
1-2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rlk vettä

1 pkt raakamakkaroita

Pilko sipulit viipaleiksi ja kuullota niitä miedolla lämmöllä tilkassa öljyä noin 20 minuuttia. Mausta alkuvaiheessa suolalla, pippurilla ja sokerilla. Lisää lopuksi etikka ja vesi ja jatka kypsennystä noin 5 minuuttia tai kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Kypsennä samalla raakamakkarat ohjeen mukaan.

Keitä polentaa varten vesi kiehuvaksi. Alenna lämpö minimiin (tai nosta kattila pois levylta, jos polenta on nopeasti kypsyvää laatua) ja kaada polenta nauhana kattilaan koko ajan sekoittaen. Sekoita rakenne tasaiseksi ja anna kypsyä. Mausta suolalla, pippurilla ja maun mukaan voilla ja raastetulla parmesaanilla. 

En ole mikään talvi-ihminen, joten sinänsä kauniiden talvimaisemien ihailun sijaan muistelen mieluummin viime kesän satoa...kevättä odotellessa.


You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Moi! Sinun blogi on ihana, ja kaikki kuvat niin kauniita!
    Italiassa me syömme polentaa talvella, erityisesti pohjoisessa koska siellä on kylmempää. Polenta on köyhä ruoka, joka sopii hyvin lihan tai juuston kanssa. Se on aivan ihana gorgonzolan kanssa (gorgonzola on meidän sinihomejuusto).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, polenta on hyvä talviruoka. Pitää kokeilla gorgonzolan kanssa myös!

      Poista
    2. Lombardian alueen perinteisessä reseptissä polenta on tarjoiltu laululinnujen kanssa. Mutta en koskaan syönyt sitä :P

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.