Paistetut oliivit oliiviyrtillä

8/06/2015


Uusien makujen ja raaka-aineiden löytyminen on aina mukavaa. Oliiviyrtistä (Santolina viridis) en ollut kuullutkaan ennen alkukesää, jolloin ostin omani Jyväskylän Viherlandiasta.

Yrtti on sekä tuoksultaan että maultaan miellyttävän metsäinen ja mielenkiintoinen sekoitus oliivia, rosmariinia ja havunneulasta. Oliiviyrtti tunnetaan myös nimillä viherhopeayrtti ja nyhähopeayrtti.

Olen käyttänyt sitä paistetun kalan maustamiseen, salaattien seassa sellaisenaan ja nyt oliivien ja fetajuuston kera.

Jos oliiviyrttiä ei löydy, lähin korvaaja voisi olla rosmariini pienissä määrin tai pieni havunoksa pannulle makua tuomaan.

tapaksena kahdelle

n. 25 - 30 kpl hyviä oliiveja
1 valkosipulin kynsi
n. 5 cm suikale sitruunankuorta

n. 1 tl oliiviyrttiä hienonnettua
oliiviöljyä

(n. 50 g fetajuustoa)

Lorauta pannun pohja peittoon oliiviöljyä. Kuumenna miedolle keskilämmölle ja lisää oliivit, valkosipulin kynsi, sitruunankuori ja vajaa puolet oliiviyrtistä.

Paista aineksia välillä sekoitellen kunnes oliivit saavat vähän väriä ja hiukan rypistyvät, noin 6 – 8 minuuttia.

Murenna sekaan lopuksi fetajuustoa jos haluat. Sekoita joukkoon loput oliiviyrtistä ja siirrä tarjoiluastiaan jäähtymään hetkeksi.

Tarjoa lämpöisenä sellaisenaan tai leivän kera.



You Might Also Like

0 kommenttia

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.