Keikauskakku tummista rypäleistä

1/23/2012



Keikauskakku, jossa on Välimeren makuja. Viinirypäleitä, sitruunaa, manteleita... Piiras valmistui kätevästi pienellä valurautapannulla. Reseptistä tulee kaksi reilua annosta.

piirasvuoka tai uunipannu (halk. 15 cm)

noin 40 kpl siemenettömiä viinirypäleitä
1 rkl sokeria
hiukan raastettua sitruunankuorta
muutama pieni nokare voita

Taikina

½ dl sulatettua voita
½ dl sokeria
1 muna

80 g mantelijauhetta (1 pussi)
½ dl vehnäjauhoja
½ tl kanelia
ripaus suolaa
¼ tl leivinjauhetta

Voitele uunipannu huolellisesti voilla. Halkaise rypäleet, lisää sokeria ja sitruunankuorta ja sekoita. Laita pannun pohjalle hiukan voinokareita ja levitä rypäleet tasaisesti päälle.

Yhdistä kuivat ainekset keskenään. Vatkaa muna ja sokeri kevyesti, lisää joukkoon sulatettu voi. Yhdistä seokset keskenään ja levitä tasainen kerros rypäleiden päälle. Paista 175 asteisessa uunissa noin 25 - 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa piirakka pois pannulta. Pinnalle voi ripotella hiukan vaniljasokeria ja kanelia. Seuraksi vaikka tuoreita rypäleitä ja vaniljajäätelöä. 


You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Pari pientä valurautaista blinipannua löytyisi, niillä voisi varmaan myös kokeilla tätä ohjetta. Just nyt ei taida rypäleitä olla taloudessa, minä en niitä juuri syö, kun en tykkää siemenellisistä ja kaikki maukkaat sisältävät runsaasti siemeniä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavalliset kakku- ja piirakkavuokat toimii ihan yhtä hyvin. Ei vaan löytynyt tarpeeksi pientä varastoista. Ja rypäleethän voi korvata jollain muulla!

      Poista
    2. Minua just kiehtoo se, että käytetään keittiövälineitä ristiin rastiin, eikä vain niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, se on tarjoilussakin kiva, kun piirakka onkin paistinpannussa:) Nuo rypäleen mahtavat värit ovat tässä kyllä aivan parasta!

      Poista
    3. Totta! Jykevät valurauta-astiat on aika kuvauksellisia myös, sen lisäksi että ne soveltuu tosi moneen käyttöön.

      Poista
  2. Oi, onpas upean värinen kakku! Mulle ei ole tullut mieleenkään laittaa rypäleitä paistettavaan kakkuun :) Miltä maistui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä!
      Yllättävän hyvin toimi, en ollut ennen kokeillut. Ajattelin että rypäleet menettäisi makua kypsennyksessä, mutta taikinakuoren alla mehukkuus ja maku säilyi hyvin.

      Poista
  3. Wau, mikä väri! Onko ihan luonnollinen vai tuunattu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnollinen on, yllätti minutkin miten rypäleiden värit säilyivät!

      Poista
  4. No minäkin täällä ihastelen näitä värejä, kun poikkesin tuolta Campiksen linkistä, on tammikuussa mennyt ihan ohi tämä postaus. Mutta siis kaunista. Ja valurauta on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos!
      Valurauta-astiat on kyllä minunkin mieleen, ihan luottokamoja. Ja ne käy melkein mihin vain, eikä piittaa pikku kolhuista.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.