Rapea kevätsipuli-tomaattisalaatti

6/14/2015


Tomaatti-sipulisalaatti on kesäsalaattien simppeli klassikko, johon sen kummempaa reseptiä ei edes tarvitse. 
Tärkeintä on muistaa tehdä se silloin, kun kevätsipulien ja tomaattien paras sesonki on käsillä :)

Sipulia ja tomaatteja pilkotaan kulhoon, sekaan hiukan suolaa ja pippuria sekä hyvää oliiviöljyä, siinä se, yksinkertaisimmillaan. Makua voi säätää itselle sopivaksi mieleisellä etikalla tai sitruunamehulla.

Tämän salaatin niksi on jäävedessä rapeaksi marinoidut sipulinvarret. Noin 20 – 30 minuuttia kylmässä jääkylvyssä muuttaa sipulinvarret mukavan rapeiksi ja rouskuviksi. Samalla sipulin maku taittuu aavistuksen lempeämmäksi.

Jos viitsii leikata sipulinvarret ohuen ohuiksi suikaleiksi ne myös kihartuvat hauskasti kylmässä vedessä.

250 g rasia kirsikkatomaatteja
muutama kevätsipulin varsi (vihreä osa)

suolaa ja pippuria
oliiviöljyä
sitruunamehua tai etikkaa maun mukaan

kourallinen jääpäloja

Suikaloi sipulinvarret ohuiksi ja laita jääpalojen kanssa kylmään veteen jääkaappiin noin puoleksi tunniksi, tai kunnes ne muuttuvat rapeiksi.

Halkaise tomaatit, lisää valutetut ja kuivatut sipulit. Lorauta sekaan öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita ja tarkista maku. Hienosääda tarvittaessa sitruunamehulla tai etikalla.


Leppoisaa sunnuntaita :)



You Might Also Like

0 kommenttia